Miksi nouseva tai laskeva Kuu näyttää suuremalta kuin keskitaivaalla oleva Kuu. Kuva Kari A. Kuure. |
K: Miksi Kuu näyttää olevan suurempi ollessaan horisontissa
kuin korkealla taivaalla?
V: Kyseessä on kuuilluusiona tunnettu ilmiö jolle ei ole
kovin hyvää vastausta olemassa. Ilmeisesti kyse on siitä, että korkealla
taivaalla olleessaan Kuun koolle ei ole mitään vertailukohtaa jonka perusteella
aivomme pystyisivät hahmottamaan sen koon oikein. Kuun ollessa lähellä
horisonttia vertailukohtia on ja tulkitsemme niiden avulla Kuun olevan suuri.
![]() |
Keskitaivaankansi näyttää olevan matalampi (siis lähempänä) kuin horisonttiin asti ulottuva taivaankansi. Tästä syystä tulkitsemme Kuun isomaksi lähellä horisonttia. Piirros Kari A. Kuure. |
Toisen selityksen mukaan tulkitsemme Kuun olevan kiinni ”taivaankannessa”.
Mielikuvamme taivaankannen muodosta on
kuitenkin sellainen, että se näyttäisi olevan lähempänä keskitaivaalla kuin
horisontissa. Tässä tilanteessa horisontissa olevan Kuun koon me tulkitsemme
suuremmaksi kuin korkealla taivaalla olevan Kuun.
Kolmas selitys perustuu tulkintaamme perspektiivistä.
Perspektiivin avulla voimme määritellä kappaleelle koon suhteellisen oikein: esimerkiksi
näemme lähellä olevan bussin kookkaana mutta kauempana kadulla olevan bussin
pienempänä. Perspektiivitajumme johdosta (ja elämän kokemuksesta) tiedämme
kuitenkin bussien olevan samankokoisia. Samoin jos vertaamme kauempana olevaa
bussia ja hieman lähempänä olevaa henkilöautoa toisiinsa. Näemme ne
samankokoisina mutta lähempänä oleva henkilöauto näyttää silti olevan pienempi.
Tätä tulkintaa vahvistaa myös kokemuksemme henkilöautojen koosta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kaikki kommentit luetaan ja mahdollisesti editoidaan ennen julkaisua tai hylätään.