tiistai 3. maaliskuuta 2015

Kirkas tähti

K: Mikä kirkas tähti näkyy taivaalla?


Kuu ja Venus on näyttävä yhdistelmä. Venuksen kirkkaus
on hyvin suuri ja se voi olla hämärässä illassa jopa
häikäisevän kirkas. Kuva Kari A. Kuure.
V: Tämä on hyvin usein esitetty kysymys. Kohteita, jotka näkyvät hyvin kirkkaina on useampia. Tavallisimmin kyseessä on Venus tai Jupiter planeetat, hieman harvemmin Saturnus. Tähdistä Sirius, mutta joskus myös Arcturus (Karhunvartijassa) ja Capella (Ajomiehessä) on kiinnittänyt ihmisten huomiota.

Venus on aina erityisen kirkas, mutta sen näkyminen (kuten kaikkien planeettojen) vaihtelee huomattavasti. Tavallisimmin kyselyjä Venus aiheuttaa itäisen elongaation (kulmaetäisyys Auringosta) ollessa kohtuullisen suuri. Tällöin Venus laskee horisonttiin useita tunteja auringonlaskun jälkeen ja loistaa kirkkaana läntisellä taivaalla lähellä horisonttia. Matala korkeuskulma mahdollistaa sen, että ihmiset myös näkevät planeetan ja etenkin pitkän pilvisyysjakson jälkeen Venuksen näkyminen voi olla ”yllätävää”.

Venuksen näkymiseen liittyy useita virhetulkintoja. Yleisin niistä on olettama kohteen lähietäisyydestä. Tähtitaivaalta tuntemattoman kohteen etäisyysarviota on kuitenkin mahdotonta tehdä ja niinpä usein sen kuvitellaan olevan ilmakehässä leijuva valoilmiö. Sama pätee mihin tahansa kirkkaaseen kohteeseen tähtitaivaalla. Tästä etäisyysolettamasta voi seurata myös olettama kohteen koosta, joka luonnollisesti on väärä.

Kirkkaassa kohteessa nähdään hyvin usein siipiä muistuttavia ulokkeita. Nämä johtuvat silmien hajataitoisuudesta, joita pyritään korjaamaan silmälasien sylinterikorjauksella voimakkaimman hajataitoisuussuunnan mukaan. Näin ollen henkilön silmien hajataitoisuuden korjaus on määrältään ja suunnaltaan toisistaan poikkeava. Tämä antaa mahdollisuuden tarkistaa kirkkaan kohteen ulokkeiden olemassa olo. Sulkemalla vuoronperään toinen silmä, ulokkeiden suunta ja pituus pitäisi muuttua. 

Joskus pimenevällä taivaalla näkyvä kirkas kohde näyttää liikehtivän satunnaisiin suuntiin hyvin nopeasti ja hyppäyksittäin. Kyseinen ilmiö ei kuitenkaan johdu Venuksen tai Jupiterin epäsäännöllisestä liikehdinnästä taivaalla, vaan katsoja silmän autonomisesta liikkumisesta. Silmän liikkumiseen ei voi tahdonalaisesti vaikuttaa, joten jatkuvan kohteen tuijottamisen sijaan olisikin parempi tarkistaa kohteen suunta ja korkeus lyhyin väliajoin esimerkiksi lähellä olevien rakennusten suhteen. Tällöin käy selville se, että kohde näyttää vaeltavan kohti läntistä horisonttia tähtitaivaan nopeudella.