K: Kuinka Aurinko ja muut tähdet ovat syntyneet?
 |
Aurinko on tavallinen tähti, jonka näemme vain hyvin läheltä.
Kuva © Kari A. Kuure.
|
V: Kaikki tähdet
syntyvät pöly- ja kaasupilvistä luhistumalla. Luhistuminen käynnistyy yleisen
käsityksen mukaan pilven lähistöllä tapahtuneen supernovaräjähdyksen
aiheuttaman kaasupilven törmäyksestä.
Pilven luhistumisen aikana syntyy tiivistymiskeskuksia, joista myöhemmin
syntyy tähtiä. Tiivistymiskeskukset keräävät ympäristöstään lisää kaasua ja
pölyä ja samassa kaasu- ja pölypilvessä niitä voi olla tuhansia tai jopa
miljoonia.
Tiivistysydin voi olla moniosainen, ja ne kiertävät
toisiaan. Ehkä yleisintä on, että ytimiä on kaksi, sillä tähdistä suurin osa on
kaksoistähtiä. Tiivistymisytimiä voi olla enemmänkin, mutta ne voivat yhdistyä
toisiinsa kehityskaaren myöhemmässä vaiheessa.
K: Kuinka Aurinko ja tähdet tuottavat energiaa?
 |
Auringon ytimessä tapahtuvat vedyn fuusioituminen
tuottaa suurimman osan koko energiantuotannosta.
Kuva Wikimedia Commons.
|
V: Luhistumisen edettyä riittävän pitkälle tiivistymisytimien
sisälämpötila ja paine kohoavat hyvin suureksi.
Tässä vaiheessa puhutaan jo
prototähdestä.
Kun lämpötila on kohonnut ytimessä noin 10 miljoonaan asteeseen, siellä
käynnistyy
energiantuotanto. Aluksi
raskasvety,
deuterium, yhdistyy (
fuusioituu) toisten deuteriumytimien
kanssa. Vapautuva energia kohottaa edelleen ytimen lämpötilaa ja kun se
saavuttaa muutaman miljoona astetta korkeamman lämpötilan, käynnistyy
(tavallisen)
vedyn fuusio. Tällöin neljästä vety-ytimestä,
protonista, tulee yksi helium-ydin ja energiaa vapautuu.
Auringon ja sitä pienempien tähtien energian tuotanto tapahtuu
pääosin vety-fuusiolla. Aurinkoa merkittävästi raskaampien tähtien (≥1,5×MSun)
ytimet kuumenevat kehityskaaren loppupuolella (sitä nopeammin mitä
massiivisemmasta tähdestä on kysymys), jolloin energian tuotanto tapahtuu
suurimmaksi osaksi hiili-typpi-happi (CNO-)-ketjussa. Nämä alkuaineet ovat
raskaampia kuin vety ja helium ja vaativat fuusioituakseen korkeampia
lämpötiloja ja suurempaa painetta.
K: Kuinka kauan tähdet toimivat?
 |
HR-kaavio kertoo monien muiden asioiden lisäksi
tähden pääsarjaiän.
|
V: Tähdet eivät voi ikuisesti tuottaa energiaa, vaan se
loppuu joskus. Kuinka kauan tähti
tuottaa energiaa, riippuu sen massasta. Aurinko ja samankokoiset tähdet ovat
vakaan energiatuotannon vaiheessa (
pääsarjassa)
noin kymmenen miljardia vuotta. Aurinkoa pienemmät tähdet tuottavat energiaa
tasaisesti tätä pidempään ja kaikkein pienimmät tähdet jopa satamiljardia
vuotta.
Aurinkoa raskaammat tähdet kehittyvät nopeammin ja
esimerkiksi kymmenen kertaa Aurinkoa massiivisempi tähti on pääsarjassa vain joitakin
kymmeniä miljoonia vuosia ja kuusikymmentä kertaa Aurinkoa massiivisempi tähti
vain muutaman miljoonan vuoden. Tämä saattaa tuntua oudolta, mutta se johtuu
siitä, että massiivisemman tähden ytimessä lämpötila ja paine ovat suurempia
kuin pienemmän tähden ytimessä.
Ydinfuusiot tapahtuvat sitä herkemmin ja runsaampana
mitä korkeampi paine ja lämpötila ovat. Tästä syystä massiivisempi tähti
käyttää fuusiokelpoista materiaalia enemmän ja nopeammin kuin pienempi tähti,
ja huolimatta niiden suuremmasta massasta fuusiokelpoista ainetta ytimessä
riittää lyhyemmäksi aikaa kuin pienemmillä tähdillä.
K: Mitä tapahtuu kun tähti on käyttänyt kaiken fuusiokelpoisen materiaalin?
V: Aurinko ja sitä pienemmät tähdet kokevat kehityskaarensa
lopulla ns. heliumleimahduksen. Tämä tarkoittaa sitä, että tähden ytimessä
lämpötila ja paine kasvavat sen verran, että heliumin fuusioituminen
raskaammiksi hiileksi ja hapeksi on mahdollista. Heliumin fuusioituessa, siitä
vapautuu energiaa enemmän kuin vedyn fuusiosta ja tästä syystä tähti säteilee
enemmän valoa ja lämpöä.
Aurinko muuttuu punaiseksi jättiläiseksi
 |
Punaiset jättiläistähdet ovat kooltaan yli satakertaisia
Aurinkoon verrattuna. Kuva Wikimedia Commons.
|
Säteilevän energiamäärän lisääntyessä tähti pyrkii
säilyttämään ns. hydrostaattisen tasapainotilansa ja se on mahdollista vain,
jos tähti laajenee. Näin käy myös Auringollemme ja laajimmillaan sen pinta
ulottuu suunnilleen maapallon nykyisen radan tuntumaan. Tätä vaihetta Auringon
kehityskaaressa kutsutaan punaiseksi jättiläistähtivaiheeksi ja Aurinkoa
pienempien tähtien punaiseksi alijättiläisvaiheeksi.
Samaan aikaan tapahtuu muutakin! Säteilevän energian määrän
kasvu aiheuttaa tähtituulen (tai aurinkotuulen) voimistumista. Tähti tavallaan
kiehuu voimakkaammin ja samalla menettää osan massastaan avaruuteen. Kaiken
kaikkiaan Auringon lasketaan menettävän massastaan noin 40 % tässä
kehityskaaren vaiheessa. Tästä on omat seurauksensa planeetoille ja kaikille muille
kappaleille, jotka kiertävät Aurinkoa.
Auringon massan vähetessä planeetat vaeltavat uloimmille
radoille: maapallon arvellaan siirtyvän nykyisen Marsin radan tuntumaan.
Vastaavasti Mars, Jupiter, Saturnus, Uranus ja Neptunus siirtyvät ulospäin
jonkin matkaa. Sen sijaan Merkurius ja Venus päätyvät Auringon sisään ja ennen
pitkään höyrystyvät olemattomiin. Niiden massat päätyvät osaksi Aurinkoa.
Maapallon ei ehkä höyrysty, mutta on sen verran lähellä Auringon pintaa, että
koko kiinteä kuori sulaa ja sulana se pysyy niin kauan kunnes Aurinko luhistuu
valkoiseksi kääpiöksi.
Aurinko muuttuu valkoiseksi kääpiötähdeksi
Punainen jättiläistähtivaihe ei suinkaan ole viimeinen vaihe
Auringon kehityskaaressa. Aikanaan tähden ytimessä helium tulee käytetyksi,
jolloin paine tähden ytimessä ei enää ole riittävä hiilen ja hapen
fuusioitumiselle. Energian tuotanto tyrehtyy ja tähden luhistuminen alkaa.
 |
Lyyran rengassumu on varmasti tunnetuin ja
helpoimmin havaittavissa oleva planetaarinen
sumu. Kyva Wikimedia Commons.
|
Luhistumisen aikana ytimen lämpötila ja paine voivat vielä
käynnistää heliumin rippeiden ja osittain myös hiilen ja hapen fuusioita
lyhytaikaisesti. Tällöin tähden koko voi
kasvaa hetkellisesti mutta lopulta se luhistuu vääjäämättä valkoiseksi
kääpiöksi. Auringosta syntyvä valkoinen kääpiötähti on suunnilleen maapallon
kokoinen mutta massaltaan noin puolet Auringon nykyisestä massasta.
Planetaarisen sumun syntyminen
Tähden pintalämpötila kasvaa tiivistymisen seurauksena
useisiin miljooniin asteisiin ja tähti säteilee voimakasta ultraviolettivaloa.
Säteilyn vaikutuksesta ja osittain magneettikentän voimistumisen seurauksena
tähden ympäristössä oleva kaasu (joka ei vielä ole ehtinyt pudota tähteen)
laajenee ja lopulta törmää punaisen jättiläistähtivaiheen aikana tähdestä
lähteneeseen kaasuun, muodostaen sen kanssa hienon planetaarisen sumun. Niinpä
Auringon ympärille monien muiden samankaltaisten tähtien tavoin syntyy
tällainen planetaarinen sumu.
K: Kuinka Aurinkoa massiivisempien tähtien käy?
V: Aurinkoa massiivisempien tähtien kehityskaaren loppu on
toisenlainen. Heliumfuusion jälkeen aina vain raskaammat alkuaineet fuusioituvat
kukin vuorollaan. Suuret ja massiiviset tähdet laajenevat (kuten Aurinkokin)
ensin punaisiksi jättiläisiksi, mutta energiantuotannon jatkuessa entistä
rajumpana, tähdet laajenevat keltaisiksi jättiläisiksi tai jopa punaisiksi
ylijättiläisiksi.
Jättiläistähtivaiheiden aikana tähtituuli on voimakasta ja
tähdet menettävät merkittävän osan massastaan avaruuteen. Tähtituuli voi olla
niin voimakasta, että massiiviset tähdet menettävät kokonaan vetyä sisältävän ylimmän
kerroksen ja lopulta paljastuu niiden tiivis ydin. Tähtien ympärille syntyy
hienoja sumuja, joita taivaalla on nähtävissä useita kymmeniä.
Energiantuotanto päättyy siinä vaiheessa kun tähden ytimessä
syntyy rautaa, kobolttia ja nikkeliä. Näiden raskaiden metallien edelleen
fuusioituminen vaatisi (lisä)energiaa ja sitä ei ole mistään saatavissa.
K: Kuinka supernova syntyy?
 |
Supernova ylittää hetekellisesti kirkaudeltaan galaksin
jossa se sijaitsee. Kuva © Kari A. Kuure.
|
V: Massiivisen tähden energiantuotannon päättyminen johtaa,
aivan samoin kuin Auringolla, tähden luhistumiseen. Luhistuminen ei kuitenkaan pääty valkoiseen
kääpiötähtivaiheeseen, vaan jatkuu. Seuraava vaihe on
neutronitähti. Tällöin tähden atomit ja elektronit joutuvat niin
lähelle toisiaan, että elektronit yhdistyvät protonien kanssa muodostaen
neutroneja. Tästä tähden nimi, neutronitähti. Neutronitähden massa on suunnilleen samanlainen kuin valkoisella kääpiöllä mutta halkaisija vain 20–30 km.
Jotkut tutkijat ovat päätelleet seuraavan luhistumisvaiheen
olevan kvarkkitähti. Tällaisissa tähdissä aineen tiheys on niin suuri, että
neutronit lakkaavat olemasta ja kvarkit ja gluonit muodostavat äärimmäisen
tiheän ja kuuman plasman. Kvarkkitähtiajatus on kuitenkin vielä sen verran uusi
teoria, että niiden olemassa olo on epävarmaa ja tarkat ominaisuudet ovat vielä
määrittelemättä.
Neutronitähden muuttumista kvarkkitähdeksi kutsutaan kvarkkinovaksi ja siinä vapautuu
valtavasti energiaa. Hyvin kaukaisessa maailmankaikkeudessa epäsäännöllisesti havaittavista
gammapurkauksista osa saattaa olla kvarkkinovia. Ainakin kahden Linnunradassa
olevan tähden epäillään olevan kvarkkitähtiä. Jos kvarkkitähtiä todella on, niiden halkaisija on allle 5 km.
K: Kuinka tähdestä tulee musta aukko?
 |
Taiteilijan näkemys mustatsta aukosta.
Kuva Wikimedia Commons.
|
V: Jos tähti on yli kahdeksan kertaa auringonmassainen,
tähden kehitys ei pääty vielä neutronitähti- eikä kvarkkitähtivaiheeseen. Tähdestä
tulee tämän jälkeen
musta aukko
viimeistään muutaman tunnin kuluessa neutroni/kvarkkitähden syntymisestä.
Massiivisen
tähden ytimen luhistuessa, se muuttuu neutronitähdeksi (tai kvarkkitähdeksi),
mutta suuriosa tähden ulkokerroksista putoaa edelleen kohti ydintä. Putoavan
aine saa vastaansa neutronitähdeksi muuttumisen yhteydessä vapautuneet
neutriinot ja mahdollisesti neutronitähden pinnasta pompanneen aineen
sokkiaaltona. Tämän seurauksena tähden ulko-osan aine ei enää luhistukaan, vaan
”räjähtää” ulospäin. Sen me näemme
muutaman tunnin kuluttua supernovana.
K: Voiko Auringosta syntyä musta aukko?
V: Yksiselitteisesti ei! Auringon massa on liian vähäinen,
jotta siitä tulisi musta aukko! Auringosta tulee valkoinen kääpiötähti, kuten
aikaisemmin tässä artikkelissa kerrottiin.
K: Kuinka rautaa raskaammat alkuaineet syntyvät?
 |
Alkuaineiden jaksollinen kaavio, johon on erikseen
merkitty niitä alkuaineita ja niiden isotooppeja,
joita syntyy supernovaräjähdyksen aikana. Rautaa raskaammat
alkuaineet ovat syntyneet neutronisieppauksella.
Kuva Wikimedia Commons.
|
V: Supernovaräjähdyksen aikana syntyy runsaasti hyvin
nopeita neutroneja. Vapautuvien
neutronien nopeudet lähestyvät valonnopeutta ja ne törmäävät
supernovanräjähdyksessä ulospäin kiitävään aineeseen, etenkin rautaan. Tällöin
noin puolesta raudan määrästä muodostuu rautaa raskaampia alkuaineita.
Tuoreen tutkimuksen mukaan mitä raskaammasta alkuaineesta on
kysymys, sitä vähemmän sitä syntyy tavallisessa supernovaräjähdyksessä. Nykykäsityksen
mukaan kultaa raskaampien alkuaineiden synty suurelta osin onkin tapahtunut kahden
neutronitähden törmäyksen aiheutuneessa supernovaa muistuttavassa räjähdyksessä.
K: Mikä on supernovajäänne?
 |
Supernovan SN1987A'n supernovajäänne ei ole muodoltaan
tyypillinen supernovajäänne, koska itse räjähdyksestä on
kulunut aikaa alle 30 vuotta, ja on sen vuoksi vielä voimak-
kaassa kehittymisen vaiheessa. Kuva Wikimedia Commons.
|
V: Supernovaräjähdyksen aikana avaruuteen sinkoutuneesta
aineesta muodostuu
supernovajäänne,
jossa on runsaasti raskaita ja radioaktiivisia aineita. Supernovajäänne
laajenee ja lopulta muutaman kymmenen tuhannen vuoden kuluttua katoaa
näkyvistä.
Näkyvistä katoavat supernovajäänne ei kuitenkaan tarkoita sitä, että
pilvi katoaisi tai lakkaisia olemasta. Vaikka sen tiheys ja lämpötila laskevat,
sen sisältämä aine säilyy.
Tähtienvälisessä avaruudessa supernovajäänne voi
kohdata kaasupilven, johon se aiheuttaa pilven luhistumisen. Samalla se
rikastuttaa pilven vetyä ja heliumia raskaammilla alkuaineilla ja uusien
tähtien synnyttyä niitä kiertäville radoille voi syntyä kivipintaisia
planeettoja. Pilven alkaessa luhistua täyttyy yksi sukupolvi tähtien
kehityshistoriassa.