Kameran liittäminen kaukoputkeen vaatii yleensä vain pari kyppiä maksavan sovittimen. Kuvat Kari A. Kuure. |
Tähtivalokuvaus kiinnostaa hyvin usein sellaisia henkilöitä,
jotka ovat muutoinkin harrastaneet valokuvausta. Lähtökohtaisesta
valokuvaamisen harrastaminen on hyvä juttu, sillä silloin yleensä oman kameran
tekniikka ja mahdollisuudet ovat ainakin jossain määrin tuttuja.
Tähtivalokuvaamisessa kuitenkin toimitaan normaalin valokuvaustekniikan ja
kuvaustietämyksen äärirajoilla, joten aiheeseen paneutumista vaaditaan hyvin
kokeneeltakin kuvaajalta.
K: Millaisia laitteita tähtivalokuvauksessa tarvitaan?
V: Tähtivalokuvausta voi tehdä monenlaisilla laitteistoilla,
kaikkein yksinkertaisimmillaan tarvitaan vain tavallinen järjestelmäkamera + (tele)optiikka,
jalusta ja (etä)laukaisin. Tällä varustuksella pystyy ottamaan kuvia ”viirutähdistä”,
Kuusta, tähtitaivaasta (esimerkiksi tähtikuviot), revontulista sekä hohtavista
yöpilvistä. Aurinkoa voi kuvata myös, mutta silloin tarvitaan lisäksi edullinen
aurinkosuodatin.
Seuranta
Auringonpimennys 29.3.2006. Kuva on otettu ensimmäisessä kuvassa näkyvällä yksinkertaisella, ilman seurantaa olleella laitteistolla. |
Tähtitaivaan himmeät mutta laaja-alaiset kohteet vaativat
edellisten varusteiden lisäksi seurantajalustan. Jalustoja on monenlaisia,
mutta kaikkein yksinkertaisimmalla motorisoidulla seurannalla ja
valovoimaisella kameraoptiikalla saa otettua kuvia Linnunradasta, kirkkaimmista
tähtisumuista, avonaisista tähtijoukoista ja joistakin pallomaisista
tähtijoukoista.
Hieman parempilaatuisilla ja mahdollisesti goto-ohjatuilla
jalustoilla voidaan käyttää varsinaisia tähtikaukoputkia kameran optiikkana.
Tällöin kohteeksi voivat valikoitua himmeämmät ja hieman pienemmät tähtitaivaan
kohteet kuten tähtisumut, galaksit ja planeetat.
Käytitpä millaista jalustaa tahansa, sen suuntaaminen siten,
että tähdet tai muut kohteet eivät vaella kuvakentässä valotuksen aikana, on
erittäin oleellista. Suuntausmenetelmiä on monenlaisia, mutta jokaiseen niistä
on tähtivalokuvauksen harrastajan perehdyttävä ja valittava omaan käyttöönsä
sopivin.
Kamerat
Digitaallinen järjestelmäkamera (DSRL) on hyvin yleisesti
käytetty kamera tähtivalokuvauksessa. Sitä ei kuitenkaan ole varsinaisesti
suunniteltu tähtikuvaukseen, joten sen ominaisuudet eivät ole optimaalisia
ainakaan kaikkien tähtitaivaan kohteiden kuvaamiseen. Digijärkkärin kohteita
ovat yleensä Kuu, Aurinko ja planeetat. Muiden kohteiden kuvaamiseen on
saatavilla CCD-kameroita niin mono- kuin värikuvaamiseen.
Muut varusteet
Muut varusteet kuvauksessa riippuvat hyvin pitkälti
kuvattavan kohteen ominaisuuksista ja mitä ilmiötä kuvaaja haluaa kuviinsa
saada. Lisävarusteita ovat erilaiset kamerasovittimet (adapteri), joilla kamera
ja kaukoputki saadaan liitettyä toisiinsa. Planeettojen kuvaamisessa käytetään
usein okulaarisuurennusta, jolloin kameran ja okulaarin liittämiseksi toisiinsa
tarvitaan myös sovitin.
Tähtivalokuvauksessa käytetään myös hyvin usein suodattimia
(filttereitä). Ne ovat hyvinkin tarpeellisia kuvattaessa esimerkiksi
esikaupunkialueilla tai muutoin valosaasteisilla paikoilla. Aurinkoa
kuvattaessa tarvitaan aina asianmukainen suodatin, jotta silmä- ja kameravaurioilta
vältyttäisiin. Syvä taivaan kohteiden valokuvaamisessa käytetään usein monia
erilaisia suodattimia ja myös planeettakuvauksessa niitä tarvitaan.
CCD-kameroita käytettäessä tarvitaan usein myös uv- tai
vielä useammin ir-suodattimia, joko poistamaan tai päästämään läpi ko. valon
aallonpituudet. Kirkasta (kaikki aallonpituudet läpäisevää) suodatinta
käytetään yleensä CCD-kameroiden pölysuojana. Myös DSRL-kameroihin joihinkin
merkkeihin on saatavissa vastaavia suodattimia.
K: Kuinka paljon tähtivalokuvausvälineet maksavat?
V: Tarkkoja hintatietoja on mahdotonta antaa. Yksittäisten
laitteiden hinnat vaihtelevat myyjiltä toiseen ja valmistajasta ja mallista riippuen.
Kaikkein yksinkertaisimmillaan valokuvatessa normaalikameravarustuksella
lisäkustannuksia laitteiden hankinnasta ei synny. Toisessa ääripäässä
tähtivalokuvaamiseen ”erittäin pahasti hurahtanut” voi helposti käyttää
omakotitalon hinnan verran omaan tähtitorniin ja erilaisiin laitteisiin ja
varusteisiin. Tavallinen tähtivalokuvausta harrastava käyttää vuodessa
muutamasta satasesta pariin tonniin varusteiden hankintaan.
Aloitteleva tähtivalokuvaaja voi liittyä paikalliseen
tähtiharrastusyhdistykseen ja yleensä vuotuista jäsenmaksua vastaan voi käyttää
yhdistyksen laitteita valokuvaamiseen. Tällöin lisäkustannuksia
kameravarustuksen ja joidenkin sovittimien lisäksi ei juuri synny. Yhdistykseen liittymisen etuna on myös se,
että yleensä yhdistyksen pidemmälle ehtineen valokuvaajat neuvovat ja opastavat
aloittelevia tähtiharrastajia tähän erittäin tekniseen ja jossakin määrin
vaativaan lajiin hyvin mielellään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kaikki kommentit luetaan ja mahdollisesti editoidaan ennen julkaisua tai hylätään.